Susanna
Olen aina ollut erittäin kiinnostunut eläimistä sekä niiden käyttäytymisestä.
Pienestä pitäen minulla on ollut lemmikkejä kilpikonnasta aasiin.
Kotona minulla asustaa kolme sekarotuista koiraa, kaksi kissaa, kolme aasia sekä kanoja. Valmistuin vuonna 2008 Koulutusohjaajaksi josta olen jatkanut erikoistumista ongelmakoiriin.
Lukuisten seminaarien sekä luentojen lisäksi sain syksyllä 2013 Eläintenkouluttajan ammattitutkinnon opinnot suoritettua loppuun.
Toiminimeni perustin 2010 josta lähtien olen kouluttanut ja auttanut ihmisiä koirien käytösongelmissa lähinnä Uudellamaalla. Lohjan Koirakeskuksella olen toiminut vakituisesti kouluttajana sekä osakkaana vuodesta 2013.
Olen myös Suomen Eläintenkouluttajat ry:n hallituksen jäsen
Tämän lisäksi toimin useassa eläinsuojeluyhdistyksessä aktiivisena jäsenenä sekä käytösongelma konsulttina.
Mainittakoon myös Suomen aasiyhdistys ry:n hallituksen jäsenyys :)
Kiinnostukseni koirien käyttäytymiseen sekä mahdollisten ongelmien ratkaisemiseen heräsi vuonna 2006 harrastukseni kautta, jossa toimin vapaaehtoisena uudelleen sijoitettavien koirien parissa.
Koulutuksissani etenen aina koirakohtaisesti ottaen huomioon koiran luonnolliset tarpeet. Pyrin auttamaan ihmisiä löytämään yhteisen kielen koiransa kanssa positiivisten kokemuksien kautta. Tavoitteenani on rakentaa Sinun ja koirasi välille vahva, luotettava side jota kautta oppiminen tapahtuu stressittömästi ilman pakotteita. Ryhmäni sopivatkin parhaiten koirille joiden kanssa lajit ovat harrastepohjalla taikka haaveena mahdollinen kilpaileminen tulevaisuudessa.
Koulutuksissani pyrin aina luomaan rennon ilmapiirin, jolloin oppiminen on tehokasta ja kaikilla mukavaa!
Otathan yhteyttä mikäli Sinulla on ongelmia koirasi taikka toisen eläinlajin kanssa. Työskentelen mielelläni eri lajien sekä rotujen parissa.
Kokemusta minulla löytyy koirien lisäksi hevosten, aasien, kissojen sekä useiden tuotantoeläinten koulutuksesta.
Harrastuksiini omien koirien kanssa kuuluu agility,rally-toko, koiraetsintä sekä aloitteluvaiheessa oleva nose-work
Tervetuloa mukaan ryhmiin sekä yksityisasiakkaakseni !
Terv. Susanna Gustafsson